Kirjan nimi:
Stylesin tapaus

Arvostelija:
miss Lemon, springcinderella@suomi24.fi

Päähenkilö:
Hercule Poirot

Muut tärkeät henkilöt:
Kapteeni Hastings
John Cavendish
Mary Cavendish

Arvostelu:
Hercule Poirot etsii "puuttuvaa palasta" Agatha Christien teoksessa "Stylesin tapaus" (WSOY 1987). Kapteeni Hastingsin vanhalla tuttavalla John Cavendishilla on uutisia: hänen äitinsä on yllättäen mennyt naimisiin ja uusi sulhasmies tuntuu herättävän negatiivisia tunteita muissa perheenjäsenissä. Hastings lähtee vierailulle Stylesiin ja eipä aikaakaan kun paikalle kutsutaan myös Hercule Poirot Hastingsin ystävän äidin kuoltua epäilyttävissä olosuhteissa. Suku tuntuu tehneen vainajan uudesta miehestä syyllisen, mutta ovatko asiat kuitenkaan niin yksinkertaisia? Herculele Poirotin sana pelastaa syylliseltä vaikuttavan miehen oikeudenkäynniltä. Pieni mies on asioiden saamaan käänteeseen tyytyväinen, mutta etsii samanaikaisesti vimmatusti "puuttuvaa palaa", joka viimein ratkaisisi Stylesin tapauksen ja todistais sen, minkä Poirot jo -tietenkin lähes alusta asti- tiesi. Ennenkuin teos loppuu ja asiat käännetään vielä kertaalleen päälaelleen Poirot ehtii toimia yksityisetsivän lisäksi myös Amorina. Hän sanoo olevansa ainoa, joka "uskaltaisi yrittää" ja pelastaa tutkimustensa keskellä avioliitonkin. Christie käsitteleekin avioparin tunteita ylimääräisenä kiinnostavana lisänä, joka luo uusia ulottuvuuksia Stylesin tapaukseen. Ylimääräisiä herkkupaloja tarjoilee myös kapteeni Hastings, joka tapansa mukaan on aivan hakotiellä yrittäessään arvata syyllistä. Liekö Poirotilla vähemmän aikaa lempeästi ohjailla erehtyvää Hastingsia kohti totuutta, kun kapteenillemme jää aikaa rakastua useampaan kuin yhteen naiseen ja jopa kosiakin. Lopputulos on yllättävä kuten Christiellä yleensäkin. Lukijan tekisi mieli vaatia Christietä tilille siitä, että jälleen kerran hän huijaa lukijan uskomaan johonkin ja esittelee lopuksi ratkaisun, joka on vastoin odotuksia. Toisaalta on kiusallista nähdä jälkeenpäin, että vaikka Christie toisti tosiasioita jatkuvasti, Poirotin tavoin lukijan olisi pitänyt ymmärtää, että vain tosiasiat ovat tärkeitä ja paljastavat syyllisen tai syylliset. Mutta lukijapa päätyy taas Hastingsiksi, hyväuskoiseksi hölmöksi. Onneksi sentään Christieltä löytyy muitakin kirjoja ja lukija voi koittaa onneaan uudelleen. Poirotin sanoin: "Meillä on edesä vielä uusia metsästysseikkailuja, ystäväni..."

Takaisin